You unbox that shiny new laptop, fire it up, and are greeted… by a maze of pre-installed apps you never wanted. Candy Crush? McAfee trials? Mysterious manufacturer utilities? This digital clutter, often called “bloatware,” doesn’t just take up space—it bogs down your processor, drains your battery, and frankly, gets in the way of doing real work.

But what if you could remove it all with a single click? What if this daunting task wasn’t technical, complex, or scary?

Good news: it isn’t. Today, we’re using a brilliant, trusted script from the GitHub community that automates the entire process. This isn’t a hack; it’s a smart, human-centric solution to a universal problem. Let’s turn that cluttered computer into a clean, streamlined powerhouse.

The Tool for the Job: Meet the De-Bloat Script

We’ll be using a PowerShell script called RemoveBloat.ps1, created by Andrew Taylor. Think of it as a friendly, ultra-efficient digital janitor. Its job is to go through a carefully curated list of non-essential applications on Windows 10 and 11 and safely remove them. It avoids anything critical to your system’s core functions—it just focuses on the junk.

And the best part? You don’t need to be a tech wizard to use it. Just follow these three simple steps.

Your Stress-Free, Step-by-Step Guide

Step 1: Open the Gateway (Start PowerShell as an Admin)

To allow our digital janitor to do its job, we need to open the right door with the right level of access. This is called running PowerShell with “Administrator” privileges.

1. Click the Start button or the Search icon on your taskbar.
2. Type PowerShell.
3. On the right side of the search results, you’ll see an option that says Run as administrator. Click it.
4. A pop-up window will appear asking, “Do you want to allow this app to make changes to your device?”. This is a standard safety check. Click Yes.

You’ve now opened the blue PowerShell window with the power to make system changes. Don’t worry, we’re only using this power for good!

Step 2: The One-Time Safety Switch (Set the Execution Policy)

By default, Windows is protectively locked down. It blocks scripts from running to keep you safe from malware. We just need to tell it, “Hey, I’m in control, and I trust this one script for right now.”

We do this with a single command.

1. In the blue PowerShell window you just opened, copy and paste the following text:
   Set-ExecutionPolicy -ExecutionPolicy RemoteSigned -Scope Process
2. Press Enter.
3. It will ask you for confirmation. Type Y and press Enter again.

In human terms: This command is not a permanent change. It simply tells this specific PowerShell window: “For the next few minutes, it’s okay to run a script that I’m personally approving.” Once you close the window, this permission vanishes. It’s both safe and smart.

Step 3: Unleash the Cleaner (Run the Script)

Now for the magic. The script is hosted online, so we can run it directly without having to download and save a file.

1. In that same Administrator PowerShell window, copy and paste this long command:
   { iwr -useb https://github.com/andrew-s-taylor/public/raw/main/De-Bloat/RemoveBloat.ps1 } | iex
2. Press Enter.

Sit back and watch! You’ll see text scrolling as the script works its way through your list of applications, neatly and quietly removing the clutter. When it’s done, it will likely prompt you to restart your computer. Go ahead and do so to finalize all the changes.

Welcome to a Cleaner Machine

After your computer restarts, take a moment to appreciate it. Open your Start Menu. See? Clean. Notice how it might feel a bit snappier, a bit more responsive. This is your computer, finally free to run as it was meant to.

This process demonstrates a powerful idea: that solving technical problems doesn’t have to be technical. It’s about using smart, community-vetted tools to improve our daily interaction with technology effortlessly.

So, go enjoy your de-bloated PC. You’ve earned it.

Disclaimer: This script is designed to be safe, but it’s always a good practice to ensure you have backups of important data before making system-level changes. The script targets common bloatware; always review what it removes to ensure it aligns with your needs.

Lapin pohjoiset kylät syntyivät osin lupauksista. Ruotsin kuninkaan 1600-luvulla antamat verohelpotukset houkuttelivat suomalaisia perheitä koettamaan onneaan tundran ja tunturien kainalossa. Moni lähti, osa löysi uuden kodin, mutta elämä ei ollut helppoa. Maa oli karua, talvet pitkiä, ja kylvöt epävarmoja. Jokainen leiviskä leipää, jokainen kuivattu kala ja jokainen karjanpoikanen olivat elämän ja kuoleman kysymys.

Kun 1800-luvun suuret nälkävuodet koettelivat Suomea, Lapissa tilanne kävi äärimmäiseksi. Ruoka loppui, eikä kruunun lupauksilla ollut enää merkitystä. Monet perheet joutuivat mahdottoman eteen: miten pelastaa lapset, kun ei ole leipää annettavaksi?

Silloin apuun astuivat naapurit, eivät niinkään valtakunnan rajat. Saamelaiset, joiden elämäntapa nojasi poronhoidon, kalastuksen ja liikkuvuuden varaan, olivat vuosisatojen ajan kulkeneet Norjan rannikon ja sisämaan välillä. He tunsivat polut ja yhteydet. Näinä kohtalon vuosina he auttoivat myös suomalaisia uudisasukkaita. Lapset saatettiin pororeessä tai jalan merenrantaan, Norjan puolelle, missä kalasta ei ollut puutetta ja missä rikkaammat kalastajaperheet saattoivat ottaa heidät kasvattilapsiksi.

Tämä ei ollut helppoa – ei lapsille, ei vanhemmille, ei kellekään. Mutta se oli tapa selviytyä. Ihmiset luopuivat omastaan, jotta lapsi saisi jatkaa elämää. Ja ihmiset ottivat vastaan, koska tunsivat vastuunsa toisia kohtaan. Elämän raakuus ja armottomuus kohtasi ihmisten kyvyn auttaa – ja juuri siinä on se hiljainen voima, joka on kantanut läpi sukupolvien.

Vuosisatoja myöhemmin, Oslon Gardermoenin lentokentän odotushallissa, kaksi matkustajaa juttelee sattumalta. Toinen on matkalla Ruijasta etelään, suvultaan kalastajaperheestä, jolla on suomalaisia juuria. Toinen on Rovaniemeltä, Lapin sisämaan kasvatti. Heidän puheensa kääntyvät historiaan, sukuun, esi-isiin. Ja hetken päästä he huomaavat: heidän tarinansa kietoutuvat yhteen. Sama esiesiesi-isä, sama verijuonne, joka aikanaan kulki nälänhädän ja pakkasen, pororeittien ja kalaisien vuonojen yli.

Käsittämättömän vaikeista oloista jäi jäljelle jotain kestävää – yhteys, joka ylittää sekä sukupolvet että rajat.

It was one of those days when things didn’t quite go as planned. Not badly — just not how you’d hoped.

Pooh sat on the wooden bench near the firepit, watching the kettle sway gently above the flames.

Piglet shuffled over and sat beside him.

“What are we waiting for?” Piglet asked quietly.

“We’re not really waiting,” said Pooh. “We’re just letting the water remember how to boil.”

Piglet tilted his head. “Does it forget?”

“Sometimes,” Pooh said. “Just like we do. That’s why it helps to sit a while. And maybe have a cup of something warm.”

Piglet nodded. “Is the world feeling a bit… tangled today?”

“Mm-hmm,” said Pooh. “But tea — or coffee — untangles better over a fire.”

So they sat, saying nothing more. And the kettle began to sing, in that quiet way kettles do when they’re about to do something important.

Kesäisin Villa Mairean puutarhassa voi nähdä jotain, joka tuntuu yhtä aikaa tutulta ja oudolta. Siellä, metsän keskellä, virtaa kuin sattumalta kaareutuva sininen muoto – uima-allas, jonka reunat eivät tottele kulmia. Ei ole vaikea kuvitella, miltä tämä allas on näyttänyt vuonna 1939, kun Alvar Aalto suunnitteli sen yhdessä Maire Gullichsenin kanssa. Altaassa on jotain vapaata, jotain epäsäännöllistä ja orgaanista. Jotain, joka ei ole syntynyt pelkästään funktionaalisuudesta vaan myös leikistä, luonnosta ja luovuudesta.

Tämä vapaamuotoisuus ei jäänyt metsän suojaan. Villa Maireassa vieraili sodan jälkeisinä vuosina useita kansainvälisiä arkkitehteja ja muotoilijoita – heidän joukossaan myös amerikkalainen Thomas Church, maisema-arkkitehti, jonka katse kohdistui puutarhojen ja yksityisten ulkotilojen mahdollisuuksiin erityisesti Kaliforniassa.

Church vei mukanaan Aallon idean uima-altaasta, joka ei ollut enää laatikko maan sisällä vaan maisemallinen ele. Vuonna 1948 valmistui Donnell Garden Sonoma Countyyn, Kaliforniaan. Siellä, keskellä muuta modernistista pihasuunnittelua, kiemurteli nyt munuaisenmuotoinen uima-allas – ensimmäinen laatuaan Yhdysvalloissa. Altaan muoto ei ollut sattumaa. Se oli viesti: ulkotila voi olla orgaaninen, liikkeessä, kuin maasto itse. Tämä uusi allasmuoto levisi nopeasti koko osavaltioon, ja siitä tuli yksi Kalifornian arkkitehtuurin symboleista.

Sitten tuli kuivuus. 1970-luvun puolivälissä Kalifornia kärsi vakavasta vesipulasta, ja tuhannet yksityiset uima-altaat tyhjennettiin. Betonipohjat halkeilivat auringossa, mutta jotkut näkivät niissä toisenlaisen mahdollisuuden. Dogtownin skeittarit, Z-Boys etunenässä, hiipivät tyhjille tonteille ja laskivat itsensä kaareviin altaisiin kuin aallon sisään. He kehittivät tyylin, jossa liike ei enää rajoittunut maahan. Skeittaus muuttui kolmiulotteiseksi.

Syntyi uusi kieli: vert skating. Rampit, poolit, grindit – kaikki sai alkunsa näistä altaista, joiden muoto oli saanut alkunsa Alvar Aallon luonnoksista Noormarkussa.

Se, että suomalainen arkkitehti, joka tunnetaan parhaiten humanistisesta modernismistaan ja puusta veistetyistä yksityiskohdistaan, vaikuttaisi Kalifornian skeittikulttuurin syntyyn, kuulostaa ehkä uskomattomalta. Mutta historia kulkee harvoin suoraa linjaa. Se mutkittelee, kiertää, ottaa u-käännöksiä ja löytää uuden suunnan.

Altaan reunaa pitkin.

Málaga, kevät 1932

Keväällä 1932 Pablo Picasso vetäytyi Málagan rannikkotaloonsa, etäällä Pariisin myrskyistä ja rakkauden kolhinoista. Siellä hän kohtasi erään vanhan satamatyöläisen nimeltä Esteban Zurdo – vasenkätisen miehen, joka oli jäänyt ilman kättä Espanjan–Marokon sodassa. Esteban ei koskaan oppinut kirjoittamaan oikealla, joten hän opetti vasemmalla – veti hiilellä numeroita ilmaan ja raapusti satamakiveen omia “kieliään”, joista kukaan ei saanut selvää.

Picasso seurasi häntä hiljaa, päivä toisensa jälkeen. Mies ei koskaan puhunut, mutta hänen vasen kätensä eli – heilui kuin rukoileva lintu, piirtäen näkymättömiä kuvioita tuuleen.

Eräänä iltana Picasso meni ateljeeseensa ja teki vain yhdellä värillä luonnoksen Estebanista. Ei päätä, ei vartaloa – vain liike, katse ja geometria. Syntyi tämä maalaus:

“El Hombre Zurdo” – Vasemman käden mies.

Tulkinta teoksesta:

Kaksi silmää samassa kulmassa: Näkeekö vasenkätinen maailman kahdesti, vai väärinpäin? Geometrinen käsivarsi: Vasemman käden liike ei ole sattumaa – se on kieli, jota oikeakätinen maailma ei ymmärrä. Numerot ja ohjelmointimerkit: Esteban ei koskaan oppinut lukemaan, mutta Picasso näki hänen liikkeessään tulevaisuuden – aikakauden, jossa koneet kuuntelevat vasenta kättä, ei oikeaa.

Picasson kuvitteellinen sitaatti teoksesta:

“Oikea käsi rakentaa maailman, mutta vasen käsi kertoo, miksi se on rikki.”

Tämä teos jäi “hiljaisen sarjan” aloittajaksi – kokoelma, jota Picasso ei koskaan viimeistellyt, mutta jonka hän uskoi syntyvän “tulevien vasenkätisten” toimesta.

Vasenkätiselle suunniteltu kirves vaatii ergonomisia ja rakenteellisia muutoksia, jotka parantavat käyttömukavuutta ja tehokkuutta. Tässä tärkeimmät suunnitteluperiaatteet:

1. Kahvan muotoilu ja ergonomia

• Kahvan tulee olla muotoiltu vasenkätisen otteelle. Usein kirveen kahva on hieman kaareva, ja sen tulisi kaartua niin, että vasemmalla kädellä lyötäessä ote on luonnollinen ja vakaa.

• Kahvan paksuus ja profiili tulisi optimoida vasemman käden sormille ja peukalolle, jolloin ote on mukava eikä aiheuta turhaa rasitusta.

2. Pään muotoilu ja painotus

• Kirveen terä kallistetaan hieman oikealle, jolloin se leikkaa puuhun optimaalisesti vasenkätisen iskukulmassa.

• Painopiste siirretään vasenkätiselle luonnollisempaan kohtaan, mikä vähentää epätasapainoa ja parantaa tarkkuutta.

3. Terän viiste ja teroitus

• Perinteisissä yksiviisteisissä kirveissä viiste on yleensä oikealla puolella, mutta vasenkätisessä kirveessä viiste tulee vasemmalle. Tämä helpottaa hallintaa ja vähentää terän jumittumista puuhun.

• Kaksiviisteisessä kirveessä viisteiden symmetria voidaan säilyttää, mutta niiden kulma voidaan hienosäätää vasenkätiselle optimaaliseksi.

4. Materiaalit ja viimeistely

• Kahva voidaan valmistaa kestävästä puusta (esim. saarni tai hikkori) tai modernista komposiitista, joka vähentää tärinää.

• Terän materiaaliksi valitaan korkealaatuinen hiiliteräs, ja sen painotus optimoidaan vasenkätisen käyttöön.

5. Lisäominaisuudet

• Kahvaan voidaan lisätä ergonominen pinnoite tai kumimainen ote, joka estää lipsumista.

• Tasapainotettu painojakauma vähentää rasitusta pitkässä käytössä.

Yhteenveto

Tämä kirves ei ole vain peilikuva oikeakätisestä mallista, vaan se on suunniteltu vasenkätisen luonnolliseen työskentelytapaan, ottaen huomioon iskun kulma, ergonomia ja hallinta. Tämä parantaa tarkkuutta ja vähentää rasitusta.

BMW:n ja Rolls-Roycen tarina, erityisesti Phantom-mallin ja V16-moottorin ympärillä, liittyy luksusautojen kehitykseen ja insinööritaidon huippuhetkiin. Se on kertomus siitä, miten saksalainen ja brittiläinen autoteollisuus yhdistyivät, ja kuinka yksi harvinainen V16-moottori jäi lopulta historian kuriositeetiksi.

BMW ja Rolls-Royce: Epätodennäköinen Liitto

BMW ja Rolls-Royce eivät aina olleet yhteydessä toisiinsa, mutta 1990-luvulla BMW osti oikeudet Rolls-Roycen nimeen ja alkoi valmistaa autoja brittiläisen brändin alla. Vuodesta 2003 lähtien Rolls-Royce on ollut täysin BMW:n omistuksessa, ja sen autot on kehitetty BMW:n insinööritaidon pohjalta, mutta brittiläistä käsityötaitoa kunnioittaen.

Rolls-Royce Phantom ja V16-moottorin salaisuus

Kun BMW aloitti Rolls-Roycen uudelleenbrändäyksen 2000-luvun alussa, ensimmäinen uusi malli oli Rolls-Royce Phantom (2003). Autoa varten kehitettiin useita moottorivaihtoehtoja, mutta yksi jäi lopulta käyttämättä – V16-moottori.

BMW oli suunnitellut 9,0-litraisen V16-moottorin Rolls-Royce Phantomia varten. Moottori tunnettiin koodilla “L41”, ja se oli tarkoitettu nostamaan Phantom täysin omaan luokkaansa. Se kehitettiin BMW:n moottori-insinöörien toimesta, ja se testattiin prototyyppiautossa. V16 olisi ollut yksi aikansa suurimmista ja voimakkaimmista moottoreista luksusautojen maailmassa.

Mutta lopulta BMW päätti, että V16 oli liikaa, jopa Rolls-Roycelle. Se ei ollut vain kallis valmistaa, vaan myös ylenpalttisen tehoton ja raskas. Rolls-Roycen asiakaskunta arvosti kyllä voimaa, mutta hienostuneisuus ja mukavuus olivat tärkeämpiä kuin raakateho. Sen sijaan valittiin 6,75-litrainen V12, joka oli edelleen erittäin voimakas mutta hienostuneempi ja sopivampi Phantomin luonteeseen.

Mitä tapahtui V16:lle?

Vaikka V16-moottori jäi prototyyppiasteelle, yksi Phantom-prototyyppi sillä moottorilla on edelleen olemassa. Auto on BMW:n hallussa ja pysyy yhtenä autoteollisuuden suurista “Entä jos?” -tarinoista.

Johnny English -elokuvassa (2003) nähtiin Rolls-Royce Phantom, jossa oli 9,0-litrainen V16-moottori – juuri se moottori, jota BMW oli kehittänyt, mutta ei koskaan laittanut tuotantoon. Tämä tekee kyseisestä autosta erittäin harvinaisen ja legendaarisen.

Miksi V16 päätyi elokuvaan?

Rolls-Royce ja BMW olivat jo tuolloin tekemisissä Hollywoodin kanssa, ja Johnny English (pääosassa Rowan Atkinson) oli täydellinen elokuva esittelemään uuden Phantom-mallin. Koska elokuvan hahmo oli parodia James Bondista, hänelle haluttiin antaa ainutlaatuinen ja teknisesti huippuluokkainen auto, kuten Bondilla oli Aston Martininsa.

Rolls-Royce Phantom oli jo itsessään vaikuttava, mutta tuotantoauton V12-moottori ei ollut tarpeeksi erikoinen elokuvan tarpeisiin. Siksi Rolls-Royce antoi ainoalaatuisen V16-prototyypin elokuvakäyttöön, mikä teki Johnny Englishin autosta jotain, mitä kukaan muu maailmassa ei voinut ostaa.

Tekninen salaisuus

Elokuvassa ei suoraan mainita, että autossa on V16-moottori, mutta autotietoiset fanit huomasivat sen erilaisesta käyntiäänestä ja harvinaisista moottoritiedoista, jotka paljastettiin myöhemmin Rolls-Roycen historiassa.

Mitä tälle autolle tapahtui?

Elokuvan jälkeen tämä harvinainen V16-Phantom jäi Rolls-Roycen/BMW:n omistukseen, eikä sitä ole koskaan myyty julkisesti. Se pysyy yhtenä ainutlaatuisimmista Rolls-Royce-autoista, joita on koskaan rakennettu – ja yksi harvoista elokuvakäyttöön päätyneistä prototyypeistä.

Miksi tämä on merkittävää?

• Se on ainoa Rolls-Royce Phantom, jossa on V16-moottori.

• Moottori oli jo päätetty olla käyttämättä, mutta se sai elää elokuvassa.

• Elokuvan fanit ja autoharrastajat muistavat sen yhtenä hienostuneimmista ja voimakkaimmista Rolls-Royce-autoista elokuvahistoriassa.

Tarina Albert Einsteinista, koululuokasta ja 9:n kertotaulun virheestä (9 × 10 = 91) on todennäköisesti anekdootti, eikä historiallisesti todennettu tapaus. Tarina kuitenkin leviää laajalti opetuksellisena esimerkkinä.

Tarina menee näin:

Einstein kirjoitti taululle 9:n kertotaulun:

9 × 1 = 9
9 × 2 = 18
9 × 3 = 27
9 × 4 = 36
9 × 5 = 45
9 × 6 = 54
9 × 7 = 63
9 × 8 = 72
9 × 9 = 81
9 × 10 = 91 ? (virhe, oikea vastaus: 90)

Kun Einstein kirjoitti tämän, oppilaat tai kollegat naureskelivat ja pilkkasivat häntä virheestä. Hän vastasi suunnilleen näin:

“Huomaatte heti yhden virheeni ja nauratte sille, mutta ette ylistäneet minua yhdeksästä oikeasta vastauksesta. Tämä on elämässä yleistä – ihmiset arvostelevat yhtä pientä virhettä, mutta harvoin arvostavat onnistumisia.”

Onko tämä totta?

Ei ole mitään historiallista näyttöä siitä, että Einstein olisi oikeasti tehnyt näin tai sanonut kyseiset sanat. Se on todennäköisesti opettavainen tarina, jonka joku on keksinyt myöhemmin, mutta se ei tarkoita, ettei siinä olisi viisautta.

Miksi tarina on suosittu?

Tarinassa on kaksi tärkeää opetusta:

1. Virheisiin kiinnitetään huomiota enemmän kuin onnistumisiin.

• Tämä pätee niin koulumaailmassa kuin työelämässä.

2. On tärkeää keskittyä myös hyviin asioihin, eikä vain virheiden etsimiseen.

• Myös ihmiset, jotka tekevät suuria asioita, tekevät virheitä.

Vaikka Einstein ei ehkä oikeasti tehnyt tätä, tarina muistuttaa siitä, miten tärkeää on arvostaa jatkuvaa oppimista ja virheiden merkitystä kehityksessä.